Sushi

250 g sushiriisiä
0,5 l vettä
3 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl sokeria
1 tl suolaa

6 levyä nori-merilevää
wasabi-tahnaa

100 g tuoretta tonnikalaa
3 viipaletta kylmäsavulohta
10 cm kurkkua
0,5 avocadoa
2 rkl seesaminsiemeniä

wasabi-tahnaa
tummaa soijakastiketta
gari-inkiväärilastuja

Huuhtele riisiä siivilässä käännellen, kunnes huuhteluvesi on kirkasta. Mittaa teflonkattilaan vesi, lisää huuhdellut riisit ja keitä pienimmällä lämmöllä n. 15 minuuttia, kunnes riisi on imenyt veden. Mittaa riisiviinietikka, sokeri ja suola pieneen kattilaan ja lämmitä, kunnes sokeri ja suola ovat sulaneet. Kaada etikkaseos riisin päälle ja kääntele lastalla varovasti sekaisin. Älä hämmenny makeasta mausta, se tasaantuu kyllä. Anna riisin jäähtyä aivan kylmäksi.

Leikkaa täytteet ohuiksi suikaleiksi (alle 1 cm). Käytä kurkusta vain uloin, kiinteä kerros. Paahda sesaminsiemeniä kuivalla pannulla, kunnes saavat väriä.

Levitä leikkuulaudalle leivinarkki, jonka päälle asetat nori-levyn kiiltävämpi puoli alaspäin. Lusikoi levyn päälle n. 3 rkl sushiriisiä ja levitä se käsin tasaiseksi kerrokseksi, joka ulottuu arkin reunasta reunaan – jätä kuitenkin kauempaan reunaan n. 3 cm nori-levyä näkyviin. Riisikerroksen on tarkoitus olla ohut, muuten makirulla pysyy huonosti koossa. Kun kastelet kädet usein, riisi ei tartu kiinni. Levitä riisin päälle n. 3 cm päähän itseäsi kohti olevasta reunasta raita wasabi-tahnaa. Kasaa sen päälle haluamasi yhdistelmä täytteitä niinikään raidaksi; 2-3 täytettä per rulla on sopiva määrä, liian paksu maki ei pysy koossa. Kun täyte on valmis, käännä leivinpaperia apuna käyttäen maki rullaksi. Tekniikka on sama kuin kääretortussa, mutta haaste on saada rullasta tiukka ja kuitenkin varoa hajottamasta nori-levyä. Jos täytettä pursuu paperille, ota puhdas arkki ennen seuraavan rullan valmistusta (tässä leivinpaperi voittaa bambumaton 6-0).

Leikkaa terävällä veitsellä (esim. fileointiveitsi) valmiiden maki-rullien päät siisteiksi. Jaa sitten rullat puoliksi ja kumpikin puolikas vielä kolmeen osaan. Veitsi kannattaa pestä vähintään joka kolmannen leikkauksen välissä, sillä riisi tarttuu siihen. Asettele makit tarjolle wasabi-tahnan, soijakastikkeen ja gari-inkiväärin kanssa. Lisää halutessasi makin päälle nokare wasabia, kasta varovasti soijakastikkeeseen ja syö kokonaisena – käsin tai puikoilla. Puhdista suu palojen välissä gari-inkiväärillä.

Jos sushi-riisiä jää yli maki-rullista, siitä voi muotoilla nigiri-sushia. Pyörittele riisi märin käsin pitkäkäiseksi, tiiviiksi palloksi, pyyhkäise sen pintaan hiukan wasabia ja paina sitten pallo wasabin kohdalta kiinni täytteeseen – kääri tarvittaessa ympärille ohut suikale noria pitämään täyte paikoillaan. Täytteenä voi käyttää tuoretta, graavattua tai kylmäsavustettua kalaa, kypsää jättikatkarapua, japanilaista munakasta tai vaikka avocadoa. Makin täytteissä voi käyttää mielikuvitusta: porkkanajulienne, daikon-retikka, kiinteät hedelmät, munakas, mäti, erilaiset tuoreet kalat, jopa tölkkitonnikala-majoneesitahna. Tärkeää on, että aineet ovat tuoreita ja korkealaatuisia – erityisen tärkeää tämä on kalan kohdalla.

Jätä kommentti