Archive for lokakuu, 2011

Taikinoidut kanafileet

6 voitaikinalevyä (500 g)
4 kanan rintafilettä
200 g fetajuustoa
100 g aurinkokuivattua tomaattia
100 g mustia oliiveja
1 tl mustapippuria myllystä
1 rkl provencen yrttejä
1 kananmuna

Levitä voitaikinalevyt sulamaan leivinpaperin päälle. Ota myös kanafileet lämpiämään. Hienonna kulhossa haarukalla fetajuusto. Hienonna tomaatit ja oliivit ja sekoita juuston joukkoon. Sekoita joukkoon myös pippuri ja yrtit, huom! ei suolaa, koska sitä on fetajuustossa riittämiin. Leikkaa terävällä veitsellä kanafileisiin taskut ja täytä ne juustoseoksella.

Kauli sulaneet voitaikinalevyt kahden leivinpaperin välissä ohuemmiksi, noin puoleen alkuperäisestä paksuudesta, ja leikkaa ne pitkittäin veitsellä noin 4-5 cm levyisiksi suiroiksi. Kääri täytetyt kanafileet kauttaaltaan taikinaan. Lado fileet leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja voitele kananmunalla. Paista uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia, kunnes voitaikina on ruskettunut. (Tarvittaessa voi uunin kääntää 225 asteeseen paistamisen loppuvaiheessa.) Tarjoa taikinoidut kanafileet salaatin kanssa.

Täyte on tässä välimerellinen, mutta yhtä hyvin kanat voi täyttää vuohenjuustolla ja paholaisenhillolla, sieni-sipulisilpulla tai aurajuuston, hasselpähkinärouheen ja kuivattujen aprikoosien seoksella. Jos täytettä jää yli, sen voi paistaa pasteijoiksi.

Leave a comment »

Kolapossu

n. 2 kg luutonta porsaan niskaa
2 rkl merisuolaa myllystä
1 rkl mustapippuria myllystä
3 pientä sipulia
n. 100 g grillattua paprikaa (meze)
2 dl voimakasta BBQ-kastiketta
5 dl Cherry Colaa
1-2 rkl sambal oelekia

Nosta possu huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Hiero lämmenneen lihan pintaan suola ja pippuri. Kuori sipulit, leikkaa ne n. 8 lohkoon ja lohkot poikittain puoliksi. Leikkaa meze-paprika n. 2 cm paloiksi. Levitä syvän uunikulhon pohjalle sipulit ja nosta niiden päälle liha. Lisää kulhoon paprikapalat ja jos haluat tulisempaa lihaa, myös sambal oelek. Kaada sitten päälle BBQ-kastike ja cola – lihan ei tarvitse olla kokonaan peitossa. Paista uunissa 150 asteessa vähintään 5 tuntia, kääntäen liha n. tunnin välein. Kun liha on kypsää, se hajoaa säikeiksi haarukkaan.

Nosta kypsä liha leikkuulaudalle ja revi se kahta haarukkaa apuna käyttäen kokonaan säikeiksi; tästä prosessista kolapossu saa kansainvälisen nimensä pulled pork. Halutessasi voit vielä hienontaa lisää veitsellä. Jos jäähtyvän colaliemen pinnalle nousee paljon rasvaa, sitä voi halutessaan lusikoida pois. Nosta lopuksi hienonnettu possu takaisin colaliemeen ja kääntele sekaisin; anna tekeytyä mielellään tunti-pari, jotta liha imee nesteen. Tarkista suola ja kuumenna vielä ennen tarjoamista. Tarjoa liha hampurilaissämpylän tai tortillan välissä, pizzatäytteenä tai mikä ettei ihan perunamuusin tai riisin kyljessäkin. Annoksesta riittää kahteen ateriaan neljälle.

Kolapossu on mausteinen versio perinteisestä pulled porkista. Jos pitää erittäin mausteisesta ruuasta, meze-paprikan ja sambal oelekin voi korvata purkillisella adobo-kastikkeeseen säilöttyjä chipotle-chilejä. Jotta liha olisi maukasta, BBQ-kastikkeen laadussa ei kannata säästellä – se saa olla erittäin savuista ja ehkä jopa viskillä terästettyä. Cherry Colan tilalla voi käyttää Dr. Pepperiä tai ihan tavallista colaa. Possun pala voi hyvin olla myös luullinen – ota luun paino huomioon palakokoa arvioidessasi.

Leave a comment »

BBQ-pavut

2 sipulia
200 g pekonikuutioita
3 prk valkoisia papuja suolavedessä
2 dl voimakasta BBQ-kastiketta
2 rkl tomaattipyrettä
1 rkl ruskeaa sokeria
0,5 dl valkoviinietikkaa
2 rkl sinappia
2 tl suolaa

Kuori ja hienonna sipulit. Paista pekonikuutiot kuumalla pannulla rapeiksi, lisää sipuli ja kuullota se pekonirasvassa kypsäksi. Valuta pavut ja lisää ne pannulle. Mittaa kulhoon BBQ-kastike, tomaattipyre, sokeri, etikka, sinappi ja suola ja vispaa sekaisin. Lisää BBQ-kastikeseos pannulle ja sekoita hyvin. Kaada papuseos uunivuokaan ja paista 175 asteessa n. 1 tunti. Sekoita ja anna vetäytyä n. 15 minuuttia ennen tarjoilua.

Reseptin annos on reilu eli riittää jopa kuudelle. BBQ-pavut sopivat grilliruoan tai pihvin lisäkkeeksi, mutta miksei myös uuniperunan täytteeksi tai aamiaispaahtoleivän päälle. Jos haluaa kasvisversion, pekonin voi jättää pois – kuullota silloin sipuli tilkassa öljyä.

Leave a comment »

Suklaa-juustokakku

175 g tummia täytekeksejä (esim. Domino, Oreo)
50 g voita

200 g tummaa suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
6 liivatelehteä
2 rkl vahvaa kahvia
4 dl kuohukermaa

0,5 dl hasselpähkinöitä
2 palaa valkosuklaata
2 palaa tummaa suklaata

Murskaa keksit monitoimikoneessa tai laita ne kaksinkertaiseen pakastepussiin ja rullaile kaulimella murusiksi. Sulata voi mikrossa ja sekoita keksinmuruihin. Pingota n. 25 cm irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin pala leivinpaperia ja vuoraa leivinpaperisuikaleilla myös vuoan reunat, jotta kakku irtoaa myöhemmin kauniisti. (Vinkki: kesytä käpristymään pyrkivä leivinpaperi sipaisemalla vuoan reunat ruokaöljyllä.) Painele keksiseos vuoan pohjalle tiiviisti, esimerkiksi suorapohjaista lasia apuna käyttäen.

Sulata suklaa mikrossa juoksevaksi ja sekoita siihen huoneenlämpöinen tuorejuusto sekä sokerit. Laita liivatelehdet veteen likoamaan muutamaksi minuutiksi, purista sitten vesi pois ja sulata liivate kattilassa kahvitilkassa. Sekoita liivate ohuena nauhana koko ajan vatkaten suklaa-tuorejuustoseokseen. Vatkaa kerma tukevahkoksi vaahdoksi ja sekoita se varovasti nostellen suklaaseokseen. Kaada täyte vuokaan ja levitä tasaiseksi. Rouhi pähkinät ja vuole perunankuorimaveitsellä suklaapaloista lastuja, ripottele koristeeksi vielä hyytymättömän kakun päälle, jotta ne jäävät kiinni massaan. Nosta jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi, mieluiten yön yli.

Minttusuklaa-version kakusta saa käyttämällä minttu-Dominoita ja korvaamalla sokerin Marianne-rouheella. Pähkinäisempi maku puolestaan syntyy korvaamalla puolet suklaasta Nutellalla.

Leave a comment »